perjantai 3. toukokuuta 2019

Nostalgiapläjäys: Pupu Tupuna-yöhaalari


Tämä aivan ihana Pupu Tupuna-neulos tuli facebookin Kangashamsterit-ryhmästä ostamani kangaspaketin mukana. Tästä nostalgiapläjäyksestä minun oli ihan pakko tehdä siskoni pojalle yökkärihaalari koossa 68cm. Kaavana se sama hyväksi havaittu kuin aina ennenkin eli Ottobre 1/18:sta.


Vetoketju ja musta resori Nappinjasta.


Keinonahkahame








Haalin joskus aikoja sitten Kontista erilaisia keinonahkapaloja ihan sillä ajatuksella, että kyllähän niistä jotain joskus keksii tehdä (ja Kontin kilohintaiset käsityötarvikkeet ovat puoli-ilmaisia). Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja ilmeisesti ennakoinut tulevaa inspiraatiotani ommella kellohelmainen nahkahame itselleni!



Kontin keinonahat eivät ihan riittänyt hameeseen, joten ostin Nappinjasta sitä lisää, mutta vain 40cm. Vetoketjukin löytyi kaappien kätköistä eli tulipahan ainakin edullinen hame.


Vyötärökaitale on paksumpaa keinonahkaa ja helmaosa yhdistelmä erilaisia ohkaisempia versioita. En malttanut perehtyä tällaisen hameen järkevään ompelemiseen sen enempää vaan leikkelin vaan osat vapaalla kädellä ja ommellessani tuumailin työjärjestystä. Vetoketjun ompelu ei oikein sujunut enkä saanut sitä millään asettumaan nätisti. Täytynee siis harjoitella lisää!


Kuvissa esiintyvä paita on vitosen löytö Kontista ja olen ihan rakastunut tuohon! Ei-niin-perinteinen malli yhdistettynä lintukuosiin.. Toimii!


PS. Selkeästikään ei ollut hyvä idea juosta valokuvailuja edeltävänä päivänä lenkillä polviaan turvoksiin :D

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Pienen voimistelijan Pioni-jumppakassi



Ystäväni sisko tilasi minulta kassin tyttärensä jumppavarusteita varten. Toiveena ulkonäön suhteen oli vaaleanpunaista + kukkasia, ja näillä spekseillä sain muutoin vapaat kädet kuosin valitsemiseen. Kiertelin Eurokankaan moneen kertaan läpi, mutta mitään sopivaa vain ei löytynyt. Kankaan tuli kuitenkin olla ulkonäöllisen sopivuutensa lisäksi myöskin materiaaliltaan jumppakassiin sopivaa. Vuoriin kylläkin löysin EK:n palalaarista sopivaa korallin väristä sadekangasta, eli tyhjin käsin ei tarvinnut sieltäkään poistua. Varsinaiset etsintäni kuitenkin jatkuivat Nappinjaan.


Ja Nappinjahan ei ikinä petä! Sieltä löytyi tämä täydellinen vaaleanpunaisilla pioneilla kuvioitu softshell, josta inspiroiduin oitis kassintekoon. Jokainen ompelijahan tietää sen tunteen, kun intoa puhkuen aloittaa jonkun ihanan projektin ja sitten ompelukone päättääkin toisin.. Eipä suostunutkaan kone muuhun kuin langan katkomiseen ja hyppytikkeihin! Muutaman tunnin ompeluprojekti siis venähti muutamaksi viikoksi, kun jouduin käyttää ompelukonettani huollossa todetaksemme ompeluliikkeen naisen kanssa, että mitään varsinaista vikaa ei löydy. MUTTA neulan vaihtaminen ommeltavalle materiaalille sopivaksi voisi olla paikallaan.. Ja kappas, sinne katosi hyppytikit ja katkenneet langat. Äh, turhauttavan simppeliin ongelmaan kului aivan turhaan aikaa! Jatkossa todellakin muistan käyttää sopivaa neulaa..


Kooltaan kassi on toiveiden mukaan melko pikkuinen. Sinne mahtuu sopivasti juomapullo ja muutamat jumppavarusteet. Tästä tuli kyllä niin söpö miniatyyritreenilaukku pienelle voimistelijalle :)

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Lycrainen kukkapaita



Nappinjan valikoimista löytyi aivan mahtavia lycra-kankaita vaikka missä kaikissa kuoseissa. Halusin ehdottomasti kokeilla tätä kangasta pitkähihaisen urheilupaidan ompelemiseen, mutta kuosin valitseminen tuotti suuria haasteita. Päädyin lopulta näihin kirkkaisiin kukkakuvioihin mustalla pohjalla, ja hyvä valinta olikin!


Kankaana tämä lycra on älyttömän mukavan tuntuista päällä; on joustavaa ja mukavan viileää iholla. Nyt en ole enää ihan varma maltanko pyhittää tätä urheilukäyttöön... Mahtaa olla uusi lempparipaita arkikäyttöön nimittäin käsillä!


Kaavana se sama Joka tyypin kaavakirja 1:stä muokattu peruspaidan kaava kuin aina ennenkin.

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Kuperkeikkailevat pandat yöhaalarissa

Osallistuin maaliskuussa elämäni ensimmäisille ompelulaneille, jotka järjesti Ommel ry Porissa. Aluksi ajattelin, etten ikinä kehtaisi mennä räpellysteni ja antiikkisen saumurini kanssa oikeiden ompelijoiden keskuuteen, mutta onneksi silti rohkaistuin! En tuntenut ennestään muita osallistujia, mutta oli virkistävää kerrankin ommella jossain muussa seurassa kuin omassa yksinäisyydessään. Ompeluaikaa oli klo 12-18 ja vaikka äkkiseltään sitä voisi kuvitella, että 6h pelkkää ompelua on pirun pitkä aika niin eipä ollut! Aika lensi kuin siivillä ja nopeammin kuin kerkesi huomaamaankaan oli 6h jo kulunut. Puitteet olivat ihan mahtavat ja tilaa riitti kankaiden leikkelyyn pöydällä (kotona leikkelen aina lattialla hyvin epäergonomisissa asennoissa, joten pöytätila oli luxusta!).
Laneilla valmistui mm. tämä aivan ihana kuperkeikkailevilla pandoilla varustettu yöhaalari koossa 68cm. Tämä menee juuri 5kk täyttäneelle siskonpojalleni, jonka olen huomannut kiinnostuvan erityisesti keltaisesta väristä.
Kaava Ottobresta 1/18. Pandatrikoon ostin Facebookin Kangashamsterit-ryhmän kautta, vetoketju ja musta resori ovat Nappinjasta. Tämä Pipoiksille suunniteltu Mieli Designin kuosi on ihan lemppareitani! Ihanan pirteä ja suloinen, sekä kaiken lisäksi vieläpä luomutrikoo kyseessä! 

torstai 18. huhtikuuta 2019

Softshell-lapaset pyöräilyyn

 
Ihana keväinen ja aurinkoinen keli on saanut minut taas innostumaan pyöräilemisestä! Yleensä harrastan pyöräilyä enimmäkseen metsän puolella maastopyörällä, mutta nyt on tullut muutamaan otteeseen käytyä ihan "normaalillakin" kaupunkifillarillani polkemassa. Reipastuin jopa niin paljon, että pyöräilin yksi aamu töihin ja takaisin 12km matkan suuntaansa (laiskana hyötyliikkujana olin tästä poikkeuksellisesta tilanteesta kovin ylpeä :D). Tästä kaikesta reippaudesta ammensin intoa ommella itselleni pyöräilylapaset!
 
 
Pyöräilylapasten kriteerit:
- tuulenpitävät
- ei liian paksut ettei käpälä ala hikoamaan
- napakasti käteen istuvat ettei jarrujen käyttäminen hankaloidu
- suojaavat rannetta kylmältä
- oltava aivan superhienot, tietenkin!
 
 
Lopputulos on kriteereihin nähden täydellinen! Nappinjan pioni-softshellistä päällinen ja vuorina Nappinjan merinovillasekoitetta. Harmaa resori, sekin Nappinjasta, on tarpeeksi pitkä suojatakseen rannetta, mutta sen saa tarvittaessa taitettua lyhyemmäksikin.
 
 
Ensimmäisellä testilenkillä totesin uudet lapaset oikein hyviksi ja sopiviksi pyöräilykäyttöön. Hieman ne olivat liian ohuet mittarin ollessa pari astetta nollan alapuolella (näpit meinasivat jäätyä!), mutta heti lukeman kivuttua plussan puolelle nämä olivat juuri passelit.
 
 
Lapasten kaava on oma tuotokseni ja kaikki materiaalit ostettu Nappinjasta.

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Lintu (ja sen kaverit) vaunuverhossa ja paitana


Rakastan aivan yli kaiken pikkuisten vauvanvaatteiden ja -asusteiden ompelemista ja siksi tulen erityisen onnelliseksi, kun saan tehdä näitä tilauksesta. Tällä kertaa sain tilauksen tytölle sopivasta vaunuverhosta. Mitään sen tarkempia vaatimuksia kuosin/värien suhteen ei ollut, joten päätin hyödyntää tätä kaapista jo löytynyttä linnut+jyrsijät+kukat-trikoota, joka oli ikään kuin oma hutiostokseni Nappinjasta. Tuo kuosihan on kirkkaine väreineen aivan ihana, mutta kehtaanko edes myöntää, että ostin tätä loppusyksystä alun perin tehdäkseni itselleni pari hellepaitaa Karibian reissuamme varten. Olin katsonut netistä, että onpas kiva lintukangas ja kun se sattui vielä olemaan tarjouksessakin, tilasin oitis sitä metrin.
Saatuani trikoon käsiini aloin tarkastelemaan kuosia tarkemmin ja no, enpä sitten tehnytkään siitä itselleni lomapaitoja :D Jotenkaan nuo puput ja marsut vaan eivät ihan taipuneet minun päässäni 25-vuotiaan naisen vaatekaappiin, MUTTA lapsellehan tuo on aivan täydellinen kuosi!

Vaunuverho on samalla omalla kaavallani kuin aiemmatkin vastaavat. Tällä kertaa tein sijoituksen hermojeni eteen ja ostin valmista kanttinauhaa Eurokankaasta. 2 metrin rulla tätä ruudullista kanttia maksoi 2€ ja se riitti mainiosti yhteen verhoon. Vaunuverhon tekemiseen käyttämäni aika puoliintui, kun ei tarvinnut itse leikellä, ommella suikaleita ja silitellä kanttinauhaansa.
Monitoimirenkaat ostin Nappinjasta ja niiden aukoiksi ompelin napinlävet. On muuten huomattavasti kätevämpi ommella napinläpiä, kun viitsii vaihtaa sen siihen tarkoitukseen kehitetyn paininjalan koneeseen...
Yläreunassa on taustapuolella puuvillakangaskaistale tuomassa ryhtiä ja estämästä kiinnitysreunan venymistä.


En millään taaskaan malttanut jättää ompeluksiani tähän yhteen vaunuverhoon vaan tein lisäksi vielä pienen paidan samasta trikoosta. Tässä on kokona n.68cm ja kaavana Ottobre 1/18 bodysta muokattu paita, johon lisäsin nepparihalkion.
Tämän paidan syvin tarkoitus oli oikeastaan harjoitella tuon neppilistan tekemistä. Löysin oikein hyvän ohjeen TÄÄLTÄ ja halusin heti päästä testaamaan tuota tekniikkaa. Hieman on vielä hiomisen varaa lopputuloksessa, mutta käyttövaatteessa tuo on varmasti aivan hyvä.


Jouduin käyttämään mustia neppareita, kun en muita kotoa löytänyt. Nämä nepparit on joitain KAM-tyyppisiä, mutta eri merkkiä ja Eurokankaasta ostettu. Hyvin ne silti sain kiinnitettyä KAM:n kiinanihme-neppipihdeilläni.


Valmiit tuotteet nimikoin tietenkin "Handmade by IITA"-tuotelapuillani.


Vielä minulla olisi pala tätä trikoota jäljellä, täytynee siis katsoa mitä keksin sen tuhoamiseksi. Tarvitsisin nyt pikaisesti pienen tyttövauvan lähipiiriini niin pääsisin toteuttamaan itseäni, anyone?

Trikoo: Nappinja
Kanttinauha & nepparit: Eurokangas
Vaunuverhon kaava: oma
Paidan kaava: Ottobre 1/18 body ilman alaosaa

tiistai 9. huhtikuuta 2019

Tyllihameita pikkuprinsessoille




Tyllihameethan ovat aivan superihania, eikö vain? Valitettavasti itselläni ei tule sellaisia käytettyä kuin ehkä festareilla ja polttareissa, mutta onneksi akuuttiin tyllihameen ompelemishimoon minulla on ystäviä! Nimittäin sellaisia ystäviä, joilla on tyttäriä ja sukulaistyttöjä, joille pääsin tekemään ja toteuttamaan itseäni suloisten tyllihamosten kautta.
Ensiksi ompelin Nappinjan tilkkupussista tulleesta liilasta tyllistä ystäväni 1-vuotiaalle pikkuprinsessalle hameen pienellä rusetilla. Tyllin alla on niinikään Nappinjan tilkkupussista tullutta liilaa trikoota.


Sitten sain tilauksen toiselta ystävältäni ja pääsin tekemään hänen siskontytöille samishameet Nappinjan vaaleanpunaisesta tyllistä ja trikoosta. Myös kimaltava vyötärökuminauha on Nappinjasta ostettua.


Näihin tein hieman isommat rusetit silitettävällä tukikankaalla vahvistetusta trikoosta.




maanantai 8. huhtikuuta 2019

Harmaa-roosasta pionista paita


Pionirakkauteni se vain jatkaa porskuttamistaan! Ostin tämän pioni-collegen Nappinjasta valmispalana ja aikomukseni oli alun perin tehdä tästä arkimekko. Asiaa kuitenkin hetken mietittyäni tulin siihen lopputulokseen, että peruspaidalle olisi huomattavasti enemmän käyttöä. Rakastaisin käyttää mekkoja kyllä useammin, mutta jotenkin sitä aina vain silti pukeutuu paita+lökärit-komboon :D


Kaavana käytin samaa Joka tyypin kaavakirja 1:stä hieman muokkailtua peruspaidan kaavaa kuin aiemmissakin paidoissa. Mitäpä sitä hyvää vaihtamaankaan?


Tämä on tällä hetkellä ykköslempparipaitani, vaikkakin aavistuksen pääsi ekassa pesussa kutistumaan (vaikka pesin kyllä kankaan ennen ompelua!). Hieman on siis slimfitimpi istuvuus kuin oli tarkoitus, muttei kuitenkaan liian nafti onneksi.
Oli muuten työn ja tuskan takana siellä Nappinjan kangaslaarin äärellä päättää, minkä värityksen niistä kaikista ihanista pionivaihtoehdoista valitseekaan! Hitsi kun tahtoisin paidan aivan jokaisesta värivaihtoehdosta! :D


perjantai 5. huhtikuuta 2019

Vetoketjullinen neulosjakku


Siskoni tilasi minulta arkikäyttöön sopivan vetoketjullisen huputtoman hupparin. Kävimme yhdessä valitsemassa sopivan kankaan Eurokankaan palalaarista ja mukaan valikoitui vaalea neulos, jossa on kultaisia ja hopeisia aavistuksen kimaltelevia kuvioita.


Kaavat heitin omasta päästäni käyttäen apuna Joka tyypin kaavakirja 1:stä löytyvää peruspaidan kaavaa. Hieman meinasi kaula-aukosta tulla turhan iso eikä kauluskaitale halunnut istua nätisti, joten jouduin takakappaleeseen ompelemaan niskaan muotolaskoksen. Loppujen lopuksi laskos näyttää ihan kivalta yksityiskohdalta eikä onneksi paista katsojan silmään "TÄSSÄ ON MOKA"-meiningillä :D


Sovituksessa totesimme siskoni kanssa hupparin olevan juuri sopiva. Seuraavaa varten olenkin taas aavistuksen viisaampi esim. kaula-aukon koon suhteen.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Tuttinauha, villisikapaita ja turvalonkero


Siskonpoikani täytti hiljattain 4kk ja koska vauvalle tehdyt käsityöt ovat minun ykköslemppareitani, sain hyvän syyn tehdä tämän setin pojalle lahjaksi.

Villisikatrikoon olen ostanut Tampereen Poppanavakasta jo ennen kuin poika edes syntyi. Tämä oli mielestäni niin symppis kuosi etten malttanut olla haalimatta palasta jo hyvissä ajoin kaappiin marinoitumaan. Kirjekuorikaula-aukollisen paidan kaava on jostain Ottobresta, jonka kerkesin jo palauttaa kirjastoon eli tarkka lehdennumeroa en nyt juuri muista. Koko tässä on muistaakseni 68cm.



Tuttinauhasta sain vinkkiä, että sellaiselle olisi tarvetta. Muistin nähneeni Sormustin-blogissa keinonahasta tehtyjä tuttinauhoja ja ajatus sellaisesta saman tyylisestä jäi heti takaraivoon hautumaan. Nappinjasta satuinkin sitten bongaamaan vaaleansinistä keinonahkaa ja tuttiketjuun härpättimet niin pääsin tuumasta toimeen. Koristeeksi lisäsin hiukan tikkauksia ja pikkumiehen nimestä etukirjaimen.



Turvalonkeromustekalan virkkasin jo viime vuonna, mutta unohdin tyystin antaa sen saajalleen tuolloin. Silmiä tämä mustekala ei saanut, koska tekijän olisi pitänyt oppia ensiksi kirjomaan sellaiset.. Mutta kyllähän tämä silmättömänäkin ajaa asiansa. Ohje löytyi ihan googlettamalla turvalonkeron ohjetta.
Kiinnitysklipsu on Nappinjasta ja olisiko peräti tuo turkoosi puuvillalankakin sieltä joskus ostettu.