lauantai 19. tammikuuta 2019

Tervetuloa!

Tervetuloa minun käsitöideni maailmaan! Tätä blogia kirjoittelee 25-vuotias porilainen, jonka rakkaimmaksi harrastukseksi lukeutuu käsityöt ja niistä eritoten ompelupuuhat. Toisinaan saatan myös innostua neulomaan, virkkaamaan tai askartelemaankin, mutta ylivoimaisesti eniten käsityöaikaani vietän kankaita saksiessa ja ompelukoneen ääressä istuen.

Muutama sana minusta ja käsityötaustastani ihan alkuun. Mahdoin olla 13- tai 14-vuotias, kun ensimmäisen kerran kaivoin äitini vanhan Singerin kaapista ja ompelin ihkaensimmäisen kangaskassini. Toki koulun käsityötunneilla olin jos jonkinmoista ommellut ennenkin, mutta siitä oli tekemisen riemu hyvin kaukana (pieni asenneongelma kenties "pakkokässää" kohtaan.. :D). Äkkiä huomasin viettäväni yhä enemmän aikaa ompelukoneen parissa jopa siihen pisteeseen asti, että tämä äitini vanha Singer meni ja hajosi. Ostin siis ensimmäisen oman ompelukoneeni.
Onnistuin kanavoimaan ompeluintoni melko järkevästi ruvetessani 15-vuotiaana tekemään koirien takkeja mittatilaustöinä. Lukemattomia tilauksia lähti ympäri Suomea ja sitä kautta sain kerättyä pientä taskurahaa, eli ei huono bisnes tuossa iässä! Koirantakkien ohessa ompelin paljon vauvan- ja lastenvaatteita, mikä sinänsä oli outoa, sillä lähipiirissä ei ollut yhtäkään pientä ihmistä (eli ne tekeleet löytyvät yhäkin kaappieni uumenista).
Vuosien saatossa ompelukseni ovat kääntyneet enemmänkin aikuiskokoisiin vaatteisiin, suurimpana bravuurinani mekot, joita ei koskaan voi olla liikaa! Ja tuoreimpana innostuksenani taas ne vauvanvaatteet, jotka tätä nykyään saan onneksi lykättyä siskoni 11/18-syntyneen pojan vaatekomeroon omien kaappieni sijaan.

Blogini ideana on siis toimia käsityöarkistonani ja toivottavasti myös inspiraationa teille muille kädentaitajille. Koska mikä sen parempaa kuin käsitöiden ilo? No jaettu käsitöiden ilo tietenkin!

Minut löytää myös Instagramista @handmade_by_IITA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti