tiistai 29. tammikuuta 2019

Kettumaisuuksia!

Postauksen aiheena tällä kertaa ketut!



Tilauksesta ompelemani kettulapaset, joissa on vuorina paksu ja lämpöinen villaneulos. Lapaskaava on itse kehittelemäni ja vaikkei ehkä uskoisi niin noinkin yksinkertaisen kaavan saaminen juuri sopivan istuvaksi vaati useamman vuoden ja melkoisen monet liian isot tai liian pienet testilapaset :D Nyt kaava on täydellinen normaalikokoiseen naisen käteen; se ei putoa kädestä muttei myöskään purista niin etteikö veri kiertäisi.


Lapaset ompelin oikeastaan varsinaisen tilauksen sivutuotteena, kun kerran trikoo oli jo ostettu enkä malttanut jättää sitä kuleksimaankaan. Varsinainen tilaustuote oli siis pussukka ja toiveena jokin kettumainen kangas, kun lahjan saaja on kuulemma suuri kettufani. Nappinjasta löytyi tämä kettu&skunkki-trikoo, johon silitin pussukkaa varten tukikankaan estämään turhaa venymistä.


Pussukan vuorikangas on mitäs muutakaan kuin armeijan päiväpeittokangasta. Kaivelin puuvillakangaslaatikkoani ja löysin sieltä tämän, mutta ihan tarkkaa muistikuvaa en saanut mieleeni siitä, miten se on kangaskaappiini päätynyt. Jokin hämärä visio tuon aseiden puhdistamiseen tarkoitetun kangaspalan nyysimisestä intissä ollessani ikään kuin "sotasaalina" minulla kyllä on, mutta ei mennä siihen sen enempää.. No, ainakin parempaan käyttöön se nyt päätyi kuin aseenputsausrättinä! Ja tämä rätinnyysimisrikos on toivottavasti jo vanhentunut :D


Kettuteemassa vielä pysyäkseni, siskoni tilasi minulta pojalleen vuoritetun trikoohaalarin koossa 62cm. Käytiin yhdessä valitsemassa haalariin kangas, mutta muutoin sain vapaat kädet toteutuksen suhteen. Ja pitihän sitä hieman tätä vapauttaan hyödyntää lisäämällä kettuhaalariin ketunkorvat huppuun!


Noh, tarkemmin katsottuna nuohan näyttää ihan possunkorvilta, mutta korva kuin korva sanon mä!
Vuorina käytin kaapissa marinoitunutta paksua ja superpehmeetä harjattua collegea vaalean persikan värisenä. Olen joskus muistaakseni tuon collegen ostanut Eurokankaan ale-laarista hullunhalvalla ja tehnyt siitä paidan siskolleni. Loppupala onkin sitten odotellut paikkaansa tässä maailmassa viimoiset 5 vuotta, että jo oli aikakin käyttää sitä johonkin!


Haalarin kaava: Ottobre 1/18 (malli 4) muokattuna sen verran, että lisäsin vuorituksen ja hupun.
Kettutrikoot & haalarin vetskari: Nappinja
Lapasten & meikkipussin kaava: oma

1 kommentti: