sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Vauvalle tilkkupeitto nimiäislahjaksi

Minusta tuli marraskuussa virallinen täti-ihminen, kun isosiskoni sai vauvan. Tämän hurmaavan poikavauvan nimiäisiä vietettiin eilen ja kuten arvata ehkä saattaa, meikäläinen hieman innostui surruttamaan pojalle paketillisen ompeluksia.

Paketti sisälsi yökkärihaalarin, vaunuverhon, kypärämyssyn, vuoritetun olohaalarin ja tilkkutäkin. Esittelen tässä postauksessa tuon viimeisen, eli suuritöisimmäksi osoittautuneen tilkkutäkin. Lopuista kirjoittelen erillisen postauksen, jossa kerron mm. miksi jouduin ompelemaan yökkärihaalarin kahteen kertaan...

Mutta nyt siihen tilkkutäkkiin, josta tuli kaikessa kirjavuudessaan aivan ihana. Halusin tähän mahdollisimman paljon erilaisia värejä, enkä siten arastellut käyttää myös "tyttömäisiä" kankaita, vaikka pojalle tämä menikin. Ajattelin, että pojan kuuluu saada nähdä kaikki maailman värit ja se ajatus toimi tämän värisekametelisopan kantavana ideana.


Tilkut leikkasin 12x12cm-kokoisiksi ja yhteensä niitä meni 70kpl (eli 7x10). Jos olisin aloittaessani tajunnut, kuinka iso homma tässä lopulta oli, olisin varmaan päätynyt 20x20cm-tilkkuihin :D
Kokoa tälle tuli n. 75x110cm.



Taustakankaaksi ompelin Eurokankaan puuvilla-vanu-tikkikankaan, joka oli btw beige ja tähtikuvioinen, mutta enpä tuossa pakkasessa näitä kuvaillessani tajunnut jäätymiseltäni ottaa taustapuolelta lainkaan kuvaa. Reunat kanttasin harmaalla puuvillakankaalla.
Huomatkaa kuvausavustajani, joka mukisematta meni pihalle töröttämään tilkkutäkki kourassa, kun en löytänyt parempaakaan telinettä :D


Tilkkuina on mm. Nappinjan, Eurokankaan, Poppanavakan ja Nanson kankaita. Osa noista on odotellut kaapissani vuosia ja osa on tässä lähiviikkoina tullut hankittua. Kokonaisuudessaan olen tähän tilkkutäkkiin oikein tyytyväinen, mutta saattaa mennä tovi jos toinenkin ennen kuin otan tätä haastetta toistamiseen vastaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti